Olisitko sinä kiinnostunut ja käytettävissä Turun Kuulovammaisten Lasten Tuki ry:n uuden, valittavan hallituksen jäseneksi?

Tarkoitus herätellä henkiin Turun yhdistyksen toimintaa, että perheet pääsisivät tapaamaan toisiaan joitakin kertoja vuodessa, vaihtamaan kokemuksia ja lapset saisivat leikkiä toisten lasten kanssa ja saada uusia kuulokavereita.

Näitä alueella järjestettäviä tapahtumia varten on tarkoitus nimetä uusi hallitus, jonka pääasiallinen tehtävä on miettiä ja suunnitella Turun alueella tarvittavaa/järjestettävää toimintaa.

Hallitus kokoontuu itse määritteleminään aikoina ja juuri niin monta kertaa kuin se itse haluaa, ehkä noin 3 kertaa vuodessa.

 

Kiinnostaisiko siis sinua toimia uuden, valittavan yhdistyksen hallituksen jäsenenä? Olisi hienoa, jos sinulla olisi tähän kiinnostusta ja vähän aikaakin.

(Ota yhteyttä https://tsklt.org/palaute/)

Pitkäaikaisin toimintamme muskari on ollut vuodesta toiseen, kestosuosikki perheen pienempien keskuudessa!

 

Jos uusi jäseniä ei hallitukseen saada, meidän on valitettavasti laitettava yhdistys nukkumaan.

Tällöin mitään toimintaa ei ole.

Ystävällisin terveisin: Turun Kuulovammaisten Lasten Tuki ry:n hallitus.